Etusivulle Ohjelma Messukirjailijat Messutaiteilijat Kolumnit        
 
 

Messukirjailijat 2019 ja heidän uudet teoksensa

Sivua täydennetään messuihin asti!
 

Susanna Alakoski
Foto: Sara Mac Key
Susanna Alakosken Bomullsängeln
Kunnianosoitus naisten työlle
Susanna Alakosken isoäiti Hilda työskenteli Vaasan puuvillatehtaalla yli viisikymmentä vuotta. Bomullsängeln-kirjallaan Alakoski halusi kunnioittaa äidinäitinsä ja tuhansien muiden tehtaassa työskennelleiden naisten työtä. Vaikka Susanna kirjoitti ahkerasti kirjeitä mummonsa kanssa, ja tämä eli viimeiset vuodet heillä Ystadissa, hän sanoo tietävänsä hyvin vähän mummonsa elämänvaiheista.
– Mummo ei koskaan kertonut työstään tehtaalla eikä oikeastaan muutenkaan elämästään. Mummon kuoltua minua jäi kaivertamaan se, että tiesin niin vähän. Susanna aloitti keräämään materiaalia kirjaa varten, jonka työnimenä oli Finlandsboken. Hän halusi ymmärtää minkälaista mummon elämä olisi voinut olla kirjoittamalla romaanin, jonka pohjarakenteina olisivat mummon elämä: avioliiton ulkopuolisena lapsena kasvaminen, piiaksi joutuminen, raskas työ tehtaassa, työläiskorttelin asunto, leskeyden myötä kahden lapsen yksinhuoltajuus ja neljän sodan kestäminen. Fiktiivisen Hildan kautta Alakoski maalaa kuvan muuttuvasta yhteiskunnasta, teollistumisesta, uskonnon otteen heltymisestä, ja siitä miten pienen ihmisen elämään vaikuttavat myös maailmanpolitiikan suuret tapahtumat. Susanna kuvaa kirjassaan hyvin yksityiskohtaisesti naisten työtä, ensin maaseudulla ja sitten tehtaassa.
– Miesten työstä on kirjoitettu paljon, mutta naisten työ on aina ollut näkymätöntä, ei sitä ole juuri kaunokirjallisuudessa käsitelty. Ihmiset pukevat vaatteet päällensä, mutta eivät ajattele, kuka on ne ommellut, miten ne on tehty ja minkälaisissa olosuhteissa. Halusin tarkalla työnkuvauksella kunnioittaa naisten tekemää työtä.
Runsaan kymmenen vuoden kokoamisen jälkeen Susannalla oli taustamateriaalia yllin kyllin. Hän oli lukenut 140 kirjaa, kiertänyt arkistoja, kerännyt valokuvia, haastatellut ihmisiä, tutustunut paikkoihin ja käynyt jopa Boråsin tekstiilimuseossa kuuntelemassa vanhanaikaisia koneita.
– Ensimmäistä kertaa urani aikana minun oli vaikea aloittaa kirjan kirjoittaminen. Hukuin materiaalin paljouteen, näin edessäni 1500 sivuisen kirjan. Eihän sellaista kirjaa pystyisi pitämään edes käsissään, Susanna naurahtaa. Kun päätös neljän kirjan sarjasta syntyi, hän sai kiinni kirjoittamisesta. Sarjan toinen osa on jo työn alla, siinä keskitytään Hildan Ruotsiin muuttaneiden lasten elämänvaiheisiin.

Susanna Alakoski on aikaisemmin julkaissut romaanit Sikalat, Hyvää vangkilaa toivoo Jenna, Köyhän lokakuu ja Lähimmäisen huhtikuu.

Hilda är alls inte ensam. Hon har katten Kisuli. Hon har Sanna-täti, som tar hand om allt och som föddes för en halv evighet sedan, samma dag som elden brände gamla Vasa till aska. Och hon har mor, som fått stirrsjukan och är bortom allt. Far är någonstans i Amerika. Men när Hilda har vuxit till sig hamnar hon i olycka, får lämna mostrarna, mostermännen och tryggheten på gården Sorola för att tjäna piga, koka lut, byka, sätta potatis, räfsa hö. Hennes mer oförvägna vän Helli förstår inte varför man ska slita så ont för någon annan och får med sig Hilda till Vasa, till den orangefärgade bomullsfabriken med pipa högre än Trefaldighetskyrkan. Här ska de arbeta. Här ska de bo och leva. Här ska de bli bomullsänglar.

Med Bomullsängeln inleder Susanna Alakoski en svit romaner om kvinnors liv, arbete och längtan i Finland och Sverige under hela nittonhundratalet. En berättelse om fred och krig, där vardagsliv och världspolitik är trådar i samma väv.

Susanna Alakoski debuterade 2006 med romanen Svinalängorna, som belönades med Augustpriset. 2010 kom hennes andra roman, Håpas du trifs bra i Fengelset (2010). Hon har dessutom givit ut två dagboksessäer: Oktober i Fattigsverige (2012) och April i Anhörigsverige (2015).
/Natur & Kultur
 

Nina Wähä
Foto: Kajsa Göransson
Är man ansvarig för sin familjs synder? Kan man egentligen göra något för att förändra historien? Kan man kanske skriva om den? Det är frågor Nina Wähä ställer i sin roman Testamente. I Testamente möter vi Annie, som när hon blir gravid motvilligt åker hem till platsen där hon växte upp. Bondgården ligger i Tornedalen, med sitt eget språk, sitt eget meänkieli. Inte svenska, inte finska, något tredje. Ingen blir särskilt glad över att se henne. Det här är nämligen en familj där en stor hemlighet ständigt hänger över dem. Två föräldrar och tolv barn, fjorton beroende på hur man räknar, som aldrig kommit överens. Testemente är en familjeroman som inte liknar något annat. Lite som om Thomas Vinterbergs film Festen släppts ner i ett Jonathan Safran Foerskt universum.

Nina Wähä är född och bosatt i Stockholm. Hon debuterade 2007 med romanen S som i syster. Hon spelade en av huvudrollerna i filmen Babylonsjukan och har sjungit i popbandet Lacrosse. Romanerna Titta inte bakåt! (2010) och Testamente (2019) hyllades av kritiker.
/Norstedts


Från Aamuvuori till Överi

I sin Augustpris-nominerade roman återvänder Nina Wähä till barndomens Tornedalen. I intervjun får hon på svenska kommentera en lista med finska namn och ord som präglar hennes roman Testamente.
 
Aamuvuori – Aapajärvi är namn på platser i Karelen och Tornedalen Bussimatka – Tapanis buss från Stockholm till Haparanda
100° C – brännskador och eldsvådor i berättelsen
Dialogi – romanen berättas ur olika perspektiv 
Evakko – evakuerad, på flykt från hemmet 
Fiilis – känsla 
Geeniperimä – det genetiska arvet i relation till miljö plats i syskonskaran
Hirvo – en av bröderna – påminner om orden älg eller fruktansvärd (hirvi, hirveä)
Itsepäisyys – egensinnighet 
Juttu – skrönan, den muntliga berättartraditionen som grund 
Karjala – vid Finlands sydöstra gräns där människor har annat kynne än vid den nordvästra
Lahja – yngsta systern, namnet betyder gåva
Murha – mord, en mordhistoria i romanen
Navetta – ladugård, en skådeplats 
Onni – yngsta sonen, namnet betyder lycka
Puhumattomuus – tigande som förstör relationer
Rakkaus – kärlek, alla föräldrar älskar inte sina barn 
Sisaruus – systerskap, stöttande eller hindrande
Toimi – familjens efternamn som betyder fungerande, men familjen är dysfunktionell 
Uskonto – religion, laestadianismen påverkar hela trakten
Valo, Voitto – två bröder, betyder ljus och seger
Yllätyksellisyys – överraskande händelser trots förutsägelser
Zoologia – olika märkliga relationer till djur
Äidinkieli – modersmålet, den tornedalsfinska dialekten kontra meänkieli
Överitoo much

 

Minna Maijala
Foto: Sampo Korhonen
Minna Maijala
on suomalainen tietokirjailija ja kirjallisuushistorioitsija. Hän on väitellyt Helsingin yliopistossa vuonna 2008 Minna Canthin tuotannon psykologisesta ihmiskuvauksesta otsikolla Passion vallassa. Hermostunut aika Minna Canthin teoksissa. Väitöskirjassaan hän pyrki eroon Canthin tuotantoa hallinneesta sukupuolittuneesta tulkintatraditiosta. Vuonna 2014 Maijalalta ilmestyi populaariteos Herkkä, hellä, hehkuvainen Minna Canth, joka loi elämäkerrallisesta näkökulmasta uudenlaista kuvaa Canthista ja hänen aikakaudestaan. Teos oli tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana. Laajemmasta kiinnostuksesta kulttuuri- ja yhteiskuntahistoriaan kertoo myös Maijalan tietokirja Kultakauden maanalainen vastarinta. Sortokauden taisto isänmaan ja sananvapauden puolesta (2017). 

Canthin pohjalta Maijala on kirjailijan juhlavuonna julkaissut mielenterveyttä, luovuutta ja tunteita käsitteleviä esseitä, jotka sisältyvät teokseen Punaiset kengät. Siinä hän tarkastelee, millaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä ja epäkohtia omasta ajastamme nousee esiin, kun vertaillaan Canthin aikaan ja ajatuksiin. ”Canthilaista peiliä on totisesti syytä näyttää yhteiskuntamme valtaapitäville ja kuvata millaista elämä todella on, kun sitä hallitsevat puute ja osattomuus”, kuten Maijala toteaa. 
 

Helena Kallio-Koski
Helena Kallio-Koski
Kollaaseja ja runokertomuksia
Yli neljäkymmentä vuotta Ruotsissa asunut Helena Kallio-Koski julkaisi ensimmäisen runokirjansa, Kristallit rukiinmuruset, vuonna 2017. Sillä hän voitti tämän vuoden Kaisa Vilhuinen -kirjallisuuspalkinnon. Hänen uusimman runoteoksensa nimi on Ei se sitä ole (Mediapinta). Molemmissa kirjoissa kuvitukset ovat runoilijan omia kollaasitöitä.
Helena Kallio-Koski kertoo, että hän on lapsena voittanut jonkun kirjoituskilpailun, mutta ennen kaikkea hän on aina ollut kiinnostunut taiteesta, piirtämisestä ja akvarellien maalaamisesta, kunnes hän alkoi harjoittamaan kollaasien tekoa. Oikeastaan kollaasien kautta hänestä tuli runoilija.
– Noin kymmenen vuotta sitten rupesin liittämään kuviin tekstejä, leikkasin lehdistä sanoja ja lauseita, ja vähitellen rupesin itse kirjoittamaan runoja kuviin, Helena selittää kirjojensa syntyä.
Itse hän pitää uutta runokirjaansa edellistä syvällisempänä. Kirjassa henkilöhahmot etsivät olemassaolon edellytyksiä ja arkielämän tilanteista syntyy lukijalle uusia oivalluksia elämänkulusta.

Vahvaa symboliikkaa ja aikakerrostumia kotimaasta ja muutosta pois. Tullaan vauraaseen kristallien maahan, selkärepussa rukiin muruset ja katajanmarjamuistot. Eihän uudesta elämästä saa tulla makean tahmeaa.
Kirja on kuvitettu tekijän kollaaseilla, joista tarinat lähtevät. Pieni tyttö kruunu päässä turvautuu vieraskielisestä sanomalehdestä leikattuun uuteen äitiin, joka ei puhu, mutta kuuntelee aina.
– Henkilöhahmot paljastavat ajatuksiaan lapsuudesta vanhuuteen. Nuori Brigitta tulee hyljätyksi, ja päivät jatkuvat jotenkuten, mutta öiden kanssa pitäisi ystävystyä. Dementoitunut sukulaistäti muistelee kenties Suomen maksamia sotakorvauksia vilkuttaessaan Englannin kuningattarelle, joka on tullut tapaamaan häntä henkilökohtaisesti kiittääkseen velan suorituksesta. Mikään ei ole pysyvää olemassaoloa, ei edes simpukan ote rantakivestä. Elämä voi olla vain luonnos ja pitää siksi piirtää lyijykynällä. 
”Kielelliset ilmaukset ovat lukijalle kuin makeaa hattaraa; pala sokerista hahtuvaista, jota on nuoltava tikkua myöten.” (Ina Suorsa, RS 9.5.2019)
 

Leo Ylitalo
Foto: Asko Sahlberg
Kuningattaren kellonsoittaja (Nordbooks) on fiktiivinen faktaromaani, jossa liikutaan kahdessa eri aikatasossa ja kahdessa eri maassa. Teos on yhteiskuntakriittinen aikalaiskuvaus pohjoismaisen suurkaupungin maahanmuuttolähiöstä, mutta kerrontaan lomittuu myös mieheksi varttuvan nuorukaisen traaginen kasvutarina 1990-luvun itäsuomalaisessa kyläyhteisössä. Pohjimmiltaan vakavaa kerrontaa, rosoista realismia, keventää kirjailijan hersyvä tragikoominen huumori. Tarinaa leimaa miltei dekkarimainen jännite, joka yhdistyy syvään inhimillisyyden ymmärtämiseen. Elokuussa ilmestynyt Kuningattaren kellonsoittaja on Leo Ylitalon kolmas romaani. Hänen esikoisteoksensa Sururisti (2016) voitti Kaisa Vilhuinen -kirjallisuuspalkinnon (2017).

Leo Ylitalo 

Olen syntynyt 12-lapsiseen, vähävaraiseen perheeseen P-Pohjanmaalla sijaitsevalla Kuivaniemellä, kivenheiton päässä kirjailija Antti Hyryn kotitalosta. Käytyäni kunnallisen keskikoulun muutin perheeni mukana Ouluun, missä kävin lukion ja sain valkolakin. Suoritettuani asevelvollisuuden lähdin niin sanotusti maailmalle ja päädyin lähes sattumien johdattamana Turun ja Tukholman kautta nykyiseen kotikaupunkiini Göteborgiin. Olen opiskellut eri aineita Tukholman ja Göteborgin yliopistoissa sekä suorittanut Mölndalin Opettajakorkeakoulun keskiasteenopettajatutkinnon. Ennen eläkkeelle jäämistäni ehdin työskennellä peruskoulunopettajana lähes 40 vuotta. Kirjoittaminen, lukeminen ja luonnossa liikkuminen – joskus myös pubissa pyörähtäminen − täyttävät päivieni kulun. Koska asun Kortedalan 50-luvun museotalossa (Kortedala museum) toimin toisinaan vierailijoiden museo-oppaana.

 

Outi Pakkanen
Foto: Markus Pentikäinen / Otava
Outi Pakkanen (s. 27.1.1946) on koulutukseltaan ekonomi. Pakkanen työskenteli yli 25 vuoden ajan markkinointi- ja mainosalalla. Uudet Kirjat -kirjakerhon päätoimittajana hän oli vuosina 1987-2004. Nykyisin hän on vapaa kirjailija. Outi Pakkanen tunnetaan etenkin Helsinkiin sijoittuvista jännitysromaaneistaan, joissa graafikko Anna Laine selvittää rikoksia. Jännitysromaaneiden lisäksi hän on julkaissut elämäkerrat Emmi Jurkasta ja Aino Acktésta. Pakkasen jännäreitä on käännetty tähän mennessä saksaksi ja tsekiksi. Outi Pakkanen on nyt myös Stadin fiidu, sillä Stadin Slangi -yhdistys valitsi hänet tämän tittelin haltijaksi kesäkuussa 2010. Hän on saanut Suomen dekkariseuran Hornanlinna-kunniakirjan pitkäaikaisesta työstä suomalaisen dekkarin hyväksi 2014.
 
Monta oksaa yhdistää ruotsinsuomalaisten siirtolaisten elämää, kulttuuria ja identiteettiä tarkastelleen tutkimuksen, eri taiteilijoiden 21 tarinaa ja upeat mustavalkokuvat 157-sivuiseksi kirjaksi.  Kirja maalaa kuvan ruotsinsuomalaisista, joita yhdistävät kieli, karaoke, sauna, luonto ja arvet. Arvilla viitataan Ruotsiin muuttaneita yhdistäneeseen koti-ikävään ja kotimaan jättämisen aiheuttamaan haikeuteen. Kirjan 21 tarinaa kertovat näistä arvista eri sanoin.

Mukana ovat mm. Ruotsissa tunnettu popartisti Miriam Bryant ja hänen äitinsä Outi Köster, laulaja-lauluntekijä Anna Järvinen sekä HIM-yhtyeen pitkäaikainen rumpali Mika “Kaasu” Karppinen eli Gas Lipstick. Lisäksi mukana on mm. Toimittajia, kirjailijoita, näyttelijöitä ja kuvataiteilijoita.


Kielen lisäksi musiikilla ja työllä oli keskeinen merkitys siirtolaisten identiteetin ja kulttuurielämän rakentumisessa. Toiselle polvelle kysymykset juurista ja identiteetistä näyttäytyvät erilaisessa valossa, joten suhde suomalaisuuteenkin on muuttunut. Monessa tarinassa kuvataan ylisukupolvisesti siirtyneitä sotatraumoja tai käsitellään sodan varjoa, jonka on voinut jakaa vain muiden ruotsinsuomalaisten kanssa. Kirjan lopussa Kai Latvalehto valottaa “ruotsinsuomalaiseksi musiikki-ihmeeksi” kutsuttua ilmiötä, jolla viitataan toisen polven ruotsinsuomalaisten muusikkojen voimakkaaseen vaikutukseen Ruotsin nykypäivän musiikkikentällä.

Kaksikielisen kirjan ovat toimittaneet Marianne Haapoja ja Saijaleena Rantanen. Heidän lisäkseen kirjoittajia ovat Heidi Lehto ja Kai Latvalehto, jotka ovat vastanneet myös kirjan ruotsinkielisestä käännöksestä. Valokuvat on ottanut AJ Savolainen ja kirjan on taittanut Ville Helttula. Teoksen julkaisee Työväen Musiikkitapahtuma ja kustantaa Into Kustannus.
 

Kari Lumikero
Foto: Markko Taina
Aina siellä missä tapahtuu
Pitkään Ruotsissa asuneen Kari Lumikeron ura toimittajana on vienyt hänet maailmalla tiukkoihin paikkoihin ja mieleenpainuviin tilanteisiin, usein hengästyttävällä tahdilla. Pahimmillaan – tai parhaimmillaan – maisemat ja uutisaiheet ovat vaihtuneet lennossa, kun vaikkapa juttumatka epäiltyjen sotarikollisten jäljille Serbiaan on yllättäen jatkunut reissuna Ateenaan seuraamaan euroviisufinaalia ja suomalaisen hirviöbändi Lordin historiallista voittoa. Matkan varrelle on mahtunut niin vakavaa journalismia kuin viihdettä, unohtamatta perhe-elämää ja ystäviä, joita ilman ei raskasta reissuelämää olisi jaksanut. Tästä kaikesta Lumikero kertoo muistelmissaan leikkisällä ja itseironisella tyylillään, kyynisyyden ammottavaa kuilua vältellen, vaikka maailmalla nähty ja koettu olisi välillä antanut aihetta myös toivottomuuteen. Lumikero kuvailee myös seikkailujaan alle kaksikymppisenä Tukholmassa, työtään ja sattumuksia Ruotsin Radion suomenkielisessä toimituksessa sekä suomen kielen ja kulttuurin tietoista alasajoa Ruotsissa.
 

Hanna Männikkölahti
Foto: Agata Anttonen
Jyväskyläläinen Hanna Männikkölahti opettaa suomea Skypessä ja mukauttaa romaaneja selkokielelle. Hän valmistui Jyväskylän yliopistosta vuonna 2004 ja on koulutukseltaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Männikkölahti on toiminut suomen kielen opettajana eri oppilaitoksissa vuodesta 2001 lähtien. Nykyään hän toimii yrittäjänä ja opettaa yksityisoppilaita, jotka voivat olla missä päin maailmaa tahansa. Männikkölahti on työskennellyt selkokielen parissa vuodesta 2016 lähtien. Häneltä on julkaistu kahdeksan selkomukautusta, joista uusimmat ovat Eve Hietamiehen Yösyöttö ja Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen.
 

Päivi Hällström
Små, små ramsor
är den fjärde boken i en serie tvåspråkiga barnböcker för sverigefinska barnfamiljer och förskolor. Den vänder sig i första hand till de minsta barnen, dvs. 0–5 år, samt deras föräldrar och anhöriga. Syftet är att uppmuntra vuxna att leka traditionella, rytmiska, språkberikande ramsor tillsammans med de små, och på så sätt föra detta kulturarv vidare samt skapa gemenskap mellan generationer. I boken finns också korta avsnitt om samspelet mellan mor och barn redan på fosterstadiet, om ramsornas ursprung och om lekens betydelse för barnet som vuxen.
Tidigare utgivna böcker i serien är Små, små visor, Resan till Finland och Hillas värld, samtliga utgivna på Solrosens Förlag.
Päivi Hällström är förskollärare och har arbetat som metodik- och
pedagogiklärare på förskollärarutbildningen, Mälardalens högskola.

Pikku, pikku loruja
on kaksikielisen lastenkirjasarjan neljäs kirja ruotsinsuomalaisia lapsiperheitä ja esikouluja varten. Kirja on suunnattu perheen pienimmille eli 0-5-vuotiaille lapsille sekä heidän vanhemmilleen ja omaisilleen. Kirjan tarkoituksena on kannustaa aikuista leikkimään lapsen kanssa perinteisiä, rytmillisiä, kieltä kehittäviä loruja sekä siirtää tällä tavoin kulttuuriperintöä eteenpäin ja vahvistaa sukupolvien välistä yhteyttä. Kirjassa kerrotaan myös lyhyesti äidin ja lapsen välisestä vuorovaikutuksesta jo raskauden aikana, lorujen alkuperästä ja leikin merkityksestä lapselle aikuisena.
Sarjan aikaisemmin julkaistut kirjat ovat Pikku, pikku lauluja, Matka
Suomeen
ja Hillan maailma, Solrosens Förlag.
 

Eija Salminen
Rakas pieni talo on siivottu. Avain on piilotettu varmaan paikkaan. Auto on valmiiksi lastattu. Sinikan ja hänen perheensä on aika lähteä. Isä on saanut töitä Ruotsista ja äiti lähtee vastahakoisesti mukaan. Mutta eiväthän he ikuisesti aio jäädä, vai?

Lakupiiput & makkarasoppa kertoo kaikista niistä suomalaisista jotka 1960- ja -70-luvulla muuttivat Ruotsiin etsimään onnea, tienatakseen rahaa tai muuten vain seikkailemaan uudessa maassa. Kirjan pohjana on Sörmlannissa asuvien ruotsinsuomalaisten kertomukset ja haastattelut.

Eija Salminen, s 1961 Kokemäellä, muutti Ruotsiin kahdeksanvuotiaana. Hän on toimittaja ja valokuvaaja, ja sanoittaa myös lauluja. Lakupiiput & makkarasoppa on Eija Salmisen ensimmäinen lastenkirja. Kirjan on kuvittanut Rainer Paakkinen.

Det älskade lilla huset är städat. Nyckeln är gömd på ett säkert ställe. Bilen är färdiglastad. Det är dags för Sinikka och hennes familj att ge sig iväg. Pappa har fått jobb i Sverige och mamma följer motvilligt med. Men de ska ju inte stanna för alltid, eller?

Lakritspipor & korvsoppa handlar om alla de finländare som i slutet av 1960-talet och början av 1970-talet flyttade till Sverige för att finna lycka, tjäna pengar eller uppleva äventyret i ett nytt land. Underlaget till boken kommer från intervjuer med människor i Sörmland.

Eija Salminen, f 1961, flyttade till Sverige som åttaåring. Hon är journalist, fotograf och låttextförfattare. Lakritspipor & korvsoppa är hennes första barnbok. Boken är illustrerad av Rainer Paakkinen.
 

Paul Murphy
Tämä kirja Huumehelvetti on tositarina entisestä päihteiden väärinkäyttäjästä ja kovan luokan rikollisesta Kimmo Harjulasta. Hänen oma helvettinsä alkoi jo 7 vuotiaana. Hänen vanhempansa olivat alkoholisteja. Hänen isänsä oli sadistinen tyranni, joka pahoinpiteli ja kidutti häntä jo lapsesta saakka. Selviytyäkseen jokapäiväisestä helvetistä kotona hän alkoi haistella liimaa ja polttaa hashista sekä juomaan alkoholia jo 7 vuotiaana. Hänen elämä täyttyi huumeista ja rikollisuudesta, jota kesti 30 vuotta. Hänet oli sijoitettu 46 eri kasvatuskotiin, ja hän on istunut 14 vuotta eri vankiloissa. Hän teki yhteensä kolme murhayritystä isäänsä kohtaan vanhempana. Lopulta hän löysi tiensä ulos huumehelvetistä, ja hän on nyt täysin absolutisti ja vapaa mies, sekä koulutettu terapeutti.

Boken Droghelvetet är en sann berättelse om en f d, tung missbrukare, och ex grov kriminell Kimmo Harjula. Hans eget helvete började redan när han var sju år. Hans föräldrar var alkoholister och missbrukare, han blev kontinuerligt misshandlad och utnyttjad sexuellt redan i den åldern. För att överleva, började han sniffa lim, röka hasch och dricka alkohol. Hans liv fylldes med droger och kriminalitet, som varade ca 30 år. Han blev placerad i 46 olika fosterhem, och har suttit 14 år i olika fängelser. Han hittade slutligen vägen ur misären, och är i dag drogfri och utbildad terapeut. 

 

Esko Järvinen
Runoniekka Vihtori Korhonen on kolahtanut jäätikköön pahan kerran. Hän on makaava mytty ja ihmiseksistenssi samalla kun maailma pyörii ja muu elämä astelee ohi. Hänen elontaipaleensa on ollut kaikessa runollisuudessaan karu. Hänelle on toki lahjoitettu nimi Vihtori, mikä enteilee Menestyjän mainetta. Hän on vaeltanut kohti Parnassoa, mutta tie sinne on kivikkoinen.

Vihtori on monien lailla juureton alati muuttuvassa maailmassa, missä eivät edes maatalon emännät saa elää rauhassa. Ja tarinan konkreettinen jännite on siinä, saako ihminen apua ruumiillisen hädan hetkellä. Ja sisempi jännite juurettomuuden ja yksinäisyyden haavojen unelmien laastarilla paikkaamisessa sekä »keisarin uusilla vaatteilla« peittämisessä.

Tämä miniromaani on hervoton kuvaus Vihtorin elämästä ja harvoista tuttavista, joita voitanee myös ystäviksi kutsua.
 

Henry Saarinen
Semidokumentti-tyyliin kirjoitettu romaani Markus ja Mullvadenin valtaus kertoo suomalaisen nuoren miehen elämästä ja kokemuksista vallatussa kortteli-Mullvadenissa (1977-78), Tukholmassa. Kirjassa käsitellään paljolti asumiseen ja asuntopolitiikkaan liittyviä asioita. Se perustuu tositapahtumiin, mutta sisältää osin myös fiktiota.

Henry Saarinen on syntynyt Naantalissa 1956. Opiskellut lyriikkaa Väinö Kirstinän johdolla Tampereen Työväenopistossa 1975-76. Musiikkiopintoja Tampereen konservatoriossa 1980-85. Ylioppilastutkinto Tampereen Iltalukiosta 1987. Ulkomaankaupan merkonomi, Forssan kauppainstituutti 1996. Hum. kand. tutkinto UCLAN, Englanti 2003. Toiminut musiikinopettajana Kalevan lukiossa, Tampereella 1984 -88. Pianon- ja kitaransoiton yksityisopettajana 1988-97. Toimittanut aiemmin novelliantologian Visioita (Finn-Kirja, 2016). Vuodesta 2010 RS -lehden levikkipäällikkönä Tukholmassa.
 

Jorma Keskitalo
Jorma Keskitalo
Olen kotoisin Kestilästa ja tulin Ruotsiin 1969. Asun nyt Enköpingissä. Aloin kirjoittamaan kuusi vuotta sitten ja nyt toukokuussa ilmestyi viides kirjani Paljon jäi sanomatta. Se on kertomus kolmen kaveruksen muutosta Ruotsiin paremman toimeentulon perään. Kaksi pojista muuttaa pian Norjaan ja sieltä takaisin Suomeen perustaen oman firman. Kaikki menee ensin hyvin, ja Ruotsiin jäänyt palaa myös Suomeen. Siitä alkaa todellinen kohtaloitten sarja, joka päättyy kahden kohdalla ikävästi. Huumeet, hermojen romahtaminen ja alkoholi ottavat yliotteen. Kolmas, heikoimpana pidetty poika on lopulta se, joka on voimakkain. Halusin kirjassani ottaa esille sen, että ei ketään pitäisi arvostella syntyperän, ihonvärin eikä mahdollisten vajavaisuuksien perusteella.
 

Anne Pehkonen
Anne Pehkonen on ruotsinsuomalainen kirjailija, syntynyt 1957 Lahdessa, muutti Ruotsiin 1982. Kirjoitti esikoisromaanin jo 2010, mutta odotti 9 vuotta ennenkuin julkaisi kirjansa Syrjäytetyt sielut jättäydyttyään työelämästä. Kirja on tarina kahden naisen elämästä ja myös heidän keskinäisistä ristiriidoistaan. Vanhemman naisen elämä alkaa 1900-luvun alussa köyhässä maalaistalossa Turun liepeillä Suomessa. Toinen kuvaus kertoo 50-luvulla syntyneen tyttölapsen ensimmäisistä elinvuosistaan Ahtialan lastenkodissa. Heidän erilliset tarinansa kohtaavat sittemmin toisensa 60-luvulla lukijalle yllättävällä tavalla antaen rankan ja synkän kuvan sen aikaisista elämän tilanteista eri tahoilla, menneen sota-ajan kauhuista ja yleisestä köyhyydestä Suomessa aina 80-luvulle asti. Se kertoo myös ihmissuhteista sekä sukulaisten että perhepiirin tiimoilta. Kirja osaltaan perustuu todellisuuteen, mutta on myös fiktiivistä tekstiä pullollaan jättäen lukijalle paikan omakohtaiselle tulkinnalleen kirjan todellisuudesta.
 

Airie Tervaniemi
Jokainen on kaksikielisen tarinan arvoinen
Lindesbergin hallintoalueen koordinoija Airie Tervaniemi kertoo kaksikielisestä antologiasta, Bergslagenin suomalaiset tarinat (2018). Kirja antaa sekä ruotsalaisille että nuorille ruotsinsuomalaisille ymmärrystä ajasta jolloin suomalaiset asuttivat Ruotsia. Parinkymmenen ihmisen tarinat antavat tärkeän aikakuvan ja ymmärrystä siirtolaisuudesta sodan jälkeen. Airie kertoo antologian toteuttamisesta ja miten se nosti vähemmistön esille ja loi yhteistyötoimintaa kunnassa.
Airie on myös Ruotsinsuomalainen-lehden aluetoimittaja.

 

Keijo Winstén
Keijo Winstén
Joka syystä tai toisesta, joko olosuhteiden pakosta tai vain seikkailun halusta muuttaa toiseen maahan on kiinni kahdessa maassa. Maa ja kulttuuri, missä on kasvanut ja viettänyt lapsuutensa ei katoa vaan säilyy elämän loppuun saakka. Maahanmuuttajan on mukauduttava uudenlaiseen elämäntapaan ja opeteltava uusia käyttäytymismalleja. Monet joutuvat opettelemaan myös uuden kielen. Minäkin jouduin Ruotsiin muutettuani opettelemaan täällä puhuttavan kielen, mikä ei aikuisena ollut ihan vaivatonta. Totutin itseni vähitellen ruotsalaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin tullakseni yhteiskuntakelpoiseksi uudessa kotimaassani. Ruotsalaista ei minusta silti tullut. Olen edelleen sydämessäni suomalainen. Nyt olen sekä Suomen että Ruotsin kansalainen.

Den som med en eller en annan käl flyttar till ett annat land, antigen för att blir tvungen att ge sig av, eller bara för äventyrs skull fastnar på dobbel nationalitet. Land och kultur man uppväxt och levt sin barndom kan inte bortglömmas. Den kvarstå och lever i hela livet. Invandraren måste anpassa sig till nya levnadsförhållanden. Många måste lära ett nytt språk. När jag flyttade till Sverige, var jag tvungen att lära det språk som talas i detta land, vilket var inte lätt i vuxen ålder. Men jag lärde språket och kunde till slut anpassa mig till svenska kulturen och att leva i detta land. Jag blev trotts allt inte svensk. Jag känner mig ännu finsk i mitt hjärta. Men jag är båda Finlands och Sveriges medborgare.

 

Raija Nyberg
Raija Nyberg
Kotoisin Pohjanmaalta Nivalasta. Asunut Ruotsissa, eri paikkakunnilla, noin 50 vuotta. Osallistunut useisiin antologioihin, julkaissut kaksi omaa runokokoelmaa: ei kotia missään (2014), joka palkittiin jaetulla Kaisa Vilhuinen -palkinnolla 2015, ja Mitä muuta ihminen tarvitsee (2019).

 

Timo Roune
Timo Rouneen uusin trilleri – Kadonnut Havannassa – sijoittuu Kuubaan, yhteen viimeisistä kommunistisen vallankumouksen lipunkantajamaista. Vallankumouksen saavutuksista ylpeä saarivaltio on jälleen kerran maailmanpolitiikan keskiössä Venezuelan tukijana ja Donald Trumpin viharetoriikan tulilinjalla. Timo Rouneen kansainvälinen liikemiesura ja toimiminen erilaisissa kulttuureissa luo uskottavuutta fiktiolle Kuuban murrosvaiheessa elävän yhteiskunnan kulisseissa tapahtuvista intrigeistä. Kirjallinen matka Kuubaan on käynyt alun ammattikirjallisuuden kautta ajankuvaukseen sodanjälkeisestä Suomesta – Invalidikylästä maailmankylään. Välillä poikettiin Amerikan tiellä Route 66, kunnes ryhdyttiin jo ratkaisemaan ilmastonmuutoksen ongelmaan science-fiction tarinalla Vetyä, gospodin president. Jatkoa seuraa.
 

Maire Niittylä
Maire Niittylä on ruotsinsuomalainen kirjailija. Hän on syntynyt
Yli-Olhavalla v. 1946.
Julkaistut kirjat: Eväittä elämän teille (2008), Vain menolippu (2011), Elämän palapeli (2015), Siipirikot (2016), Polun varrelta (2018) ja Ruusuja ja Ohdakkeita (2019).

Ruusuja ja Ohdakkeita
"Lähdettiinpä laivalla muuten vaan, rikasta Ruotsia katsomaan. No, ei sitä lähdetty muuten vaan, töitähän moni tuli hakemaan." Näin alkoi yksi kirjan runoista, jotka ovat kauniita ja koskettavia. Kirjassa on myös tarinoita ja lopussa humoristisesti käytetty K-kirjainta.
 

Väinö Vauhkonen
Se alkoi niin kun eräs meidän kaikkien tuntema reppuselkä taivaltaja Taavetti Tohvelainen, oli kuulemma aivan sattumoisin hiihtänyt Janne Topen hirsisen metsämajan ohitse. Näkemästään hämmästyksissään hän oli siitä kaverilleen, Oke Oikaraiselle innoissaan kertonut. Näin se tämä kumma juttu taas alkoi, kun Väinö kouluaikana kirjoitti tarinan. Nyt reilut 60 vuotta jälkeenpäin kaivoi hän sen esille ja lisäsi siihen aikuisen miehen mietteet. Kirja antaa hauskan ja mielenkiintoisen lukuhetken, myös tämän päivän lukijalle.
 

Emppu Vuoluterä
Emppu Vuoluterä syntyi Koskenkorvalla 1959 ja asui 14 vuotiaaksi asti Jurvassa etelä-pohjanmaalla, josta perhe muutti ruotsiin 1973. Koulu jäi kesken ja 15-vuotiaana alkoi työsarka, joka on tuonut erilaisia haasteita elämään kuin tämän päivän nuoret kokevat. Kirjassa on kokemuksien hiomaa tekstiä siitäkin.

Kirjoittaminen alkoi toden teolla 2017 kun tarvittiiin runo Mariestadin Suomiseuran Suomi 100 -juhliin. Kun ei löytynyt sopivaa, se tehtiin itse. Siitä kaikki sai alkunsa. Sinivalkoiset kyyneleet sai hyvän palautteen ja se on kirjan Elämä kuin palloa mua vie ensimmäinen runo ja kertoo kaipuusta ja ikävästä kotiin. Riimirunoja rakastavat ovat kirjan otettaneet mielenkiinnolla vastaan.
 

Seija Silvennoinen
Seija Silvennoinen
Syntynyt Saarijärvellä 1947 ja päätynyt Ruotsiin vuonna 1970. Kirjoittaa kirjansa suomeksi, mutta yksi niistä on kaksikielinen, kovakantinen kokoomateos, lastenkirja Eppu.

Tänä vuonna Mediapinta on julkaissut runokirja.fi-sarjassaan kaksi runokirjaa, Olisipa oma tupa (146 sivua) ja Hyvät ihmiset hoi! (108 sivua). Seija on julkaissut kaikkiaan 21 kirjaa. ”Kirjoittaminen on minulle elämäntapa”.
 

Oili Tuomenoja
Foto: Olavi Räihä
Toimittaja Oili Tuomenojan elämänkertakirja Nimeni onkin Oili on ilmestynyt tänä kesänä ruotsiksi Det är ju Oili jag heter. Oili jätettiin kaksivuotiaana sukulaisten hoiviin, kun muu perhe muutti Ruotsiin. Kuudentoista ikäisenä, raskaaksi tultuaan, hänkin joutui muuttamaan Ruotsiin. Kun poika teki itsemurhan, oli Oilin pakko tukahduttaa surunsa kirjoittamalla esikoiskirjansa Kiitos käynnistä, Matti!. Seuraavaksi olikin vuoro käsitellä oman elämän kiemurat.

Oili Tuomenoja är en sverigefinsk journalist. Hon flyttade till Sverige första gången 1962. Hennes självbiografi Nimeni onkin Oili kom ut 2018 och nu i somras på svenska Det är ju Oili jag heter. Boken slukar läsaren med i en livslång överlevnads saga med bl.a. mannens och sonens självmord och otaliga lärorika utmaningar. Med är även mycket av sverigefinnarnas historia utan det minsta bitterhet. Hennes första bok var Kiitos käynnistä, Matti! även den kom ut på svenska Tack för den här gången Matti!.
 

Anneli Heikka
Olen Anneli Heikka, syntynyt v. 1947, kotoisin Ylitorniolta. Muutin perheineni Skövdeen v. 1972. Kirjoittelin pöytälaatikkorunoja ja kertomuksia, joitakin on julkaistu lehdissä. Rohkeutta oman kirjan julkaisemiseen antoi Sisuradion satukilpailun voitto neljän muun kanssa samanarvoisena sadulla Vad heter du?

Esikoisromaanini Pako (2014) on seikkailuromaani koko perheelle. Se kertoo Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista, jotka pakenevat läpi erämaiden takaisin Suomeen. Sisältää faktaa ja fiktiota. Paluu, Suuret muutokset (2019). Valmistui monen lukijan toivomuksesta jatkona Pako-kirjaan. Se kertoo lasten sopeutumisesta paon jälkeen Ruotsin hyvinvoinnista toisen maailmansodan jälkeisiin oloihin Suomessa, ristiriitaisista tunteista ja kaipuusta molempiin maihin. Mitä tapahtuu, kun lapsi saa aikuisen vastuut liian nuorena? Kirja sisältää seikkailuja ja romantiikkaakin. Kirjan tarkoituksena on antaa fiktiivisen romaanin mukana tietoa sodanjälkeisistä oloista ja esineistä sekä myös Inkeriläisten kohteluista ja ennakkoluuloista heitä kohtaan.
 

Arja Moum
Sanoo muuttavansa Ruotsiin
Påstår att hon ska flytta till Sverige


I självbiografin får vi följa en ung familj i arbetslöshetens och uppbrottens, men också framtidstrons och de förbättrade livsvillkorens årtionde, 1950-talet.

Bokens första del utspelar sig i finska Österbotten, varifrån de ansluter sig till flyttvågen västerut. Den andra delen beskriver familjens emigration till Sverige och några av de utmaningar och vedermödor, glädjeämnen och framgångar som mötte dem under de första åren i sagolandet.

Arja Moum är filosofie magister och adjunkt i engelska och tyska. Hon har under sitt yrkesliv verkat som språklärare och de sista åren som rektor.
 

Erkki Vittaniemi
Kosketan sinua sarastavana aurinkona

Kaartuu muurahaisenpolku, kuin ajatusta vailla. Olemme kuitenkin matkalla, erillään yhteisellä tiellä. Nämä ja seuraavat 3000 sanaa, niistä muodostuu tämän kirjan mietelauseet. Mietelauseet jotka koskettavat, pysähdyttävät miettimään hetkeksi. Tekevät lukijan iloiseksi, jopa onnelliseksi.

Erkki Vittaniemi
Julkaissut 8 kirjaa. Vuosien varrella on kirjoituksiani julkaistu mm. Venäjällä, Suomessa, Ruotsissa, Kanadassa, Usassa ja Australiassa. Olen myös tehnyt postikortteja ja tauluja. Puukoruja ja koriste-esineistä itseni ja läheisteni iloksi. Olen iältäni 80 vuotta, joten ehkä voin heittäytyä lepoasentoon. 
 

Eila K Mäkelä
Eila K Mäkelä
on rakastanut kirjoittamista siitä lähtien, kun hän oppi kirjoittamaan, mutta vasta sitten, kun perhe muutti Ruotsiin eikä Eila voinut ilmaista itseään vieraalla kielellä, hän alkoi kirjoittaa tunteitaan suomeksi joihinkin lehtiin ja pöytälaatikkoon. Finn kirjan kustantamassa kirjassa nimeltä Kaksi satua, on Eilan satu nimeltä Kaksi siirtolaispeikkoa. Eila koki voimakkaana siirtolaislasten tilanteen työssään lasten parissa Ruotsissa. Kolmen oman lapsen lisäksi Eila ja hänen miehensä Osmo halusivat antaa tilapäisen kodin myös kahdelle, eri vuosina, kotia tarvitsevalle pojalle. Kun kaikki lapset olivat muuttaneet kotoa, nousseet kukin vuorollaan omille siivilleen, Eilalle jäi enemmän aikaa kirjoittamiseen. Hän päätti kirjoittaa, mitä oli kertonut lapsilleen omasta varhaislapsuudestaan pienessä kodissa sota-ajan Suomessa. Kertomisista tuli kirja nimeltä Juuret Heikkilässä. Monet ovat kysyneet jatkoa kirjaan ja nyt se tuli. Tähän Kylä täynnä elämää-kirjaan hän on pyytänyt sisaruksiaan ja muutamia kyläläisiä mukaan muistelemaan sota-ajan jälkeistä aikaa.
 

Aulis Kytömäki
Aulis Kytömäki
on Ruotsinsuomalainen kirjailija, mutta pyörittää myös Svedbacka kirjakustantamoa. Kuvassa olevat Ruotsinsuomalaisten kirjailijoitten teokset ovat lähiaikaan ilmestyneet kustantamolta. Kirjailijat esittelevät, signeeraavat ja myyvät kirjojaan omissa pöydissään messuilla.
 

Marja Räihä
Maria Iivanainen (Marja Räihä)

Maria Iivanaisen ensimmäinen runokirja Yksinäisyyden salonki julkaistiin vuonna 2008, ja kymmenen vuotta myöhemmin seuraava runoteos, Mustan kuun yö.

Kirjailijalta on aikaisemmin ilmestyneet mm. lasten romaani Torvensoiton huilu, (Otavan suuri lastenromaanikilpailu, 2. palkinto, 2004) sekä käsikirjoitus kokoillan näytelmään Herran kämmenellä antologiaan Onnellisia ihmisiä, 2008, Ruotsinsuomalainen Harrastajateatteriliitto, RSHT.
 
 
© Ruotsinsuomalaisen kulttuurin ystävät -yhdistys. Sivun teki ja sitä päivittää Kai Kangassalo